Ekspressionismi on vuosien 1905-1920 aikana kunnolla kukkaansa puhjennut kansainvälinen liike taiteessa, arkkitehtuurissa, näyttämötaiteessa, musiikissa ja kirjallisuudessa. Se sai alkunsa erityisen voimakkaana Saksassa ja Itävallassa, kun teollisuus alkoi kasvaa vauhdilla Euroopassa ja ennen kuin ensimmäisestä maailmansodasta oli tietoakaan. Varsinaisesti ekspressionismin taidetyylin katsotaan alkaneen kuitenkin jo 1800-luvun puolivälin paikkeilla. Taiteilija Julien-Auguste Hervén taidenäyttelyssä vuonna 1901 käytettiin ensimmäistä kertaa suuren yleisön edessä sanaa ekspressionismi, joka sittemmin vakiintui yhdeksi taiteenlajiksi.
Ekspressionismille tyypillinen piirre on esitellä maailma subjektiivisesta näkökulmasta käsin, jolloin lopputuloksena voi olla hyvinkin radikaalisti muokattu kuva todellisuudesta. Tavoitteena on herättää ajatuksia ja tunteita tai saada katsoja inspiroitumaan jollain tavalla. Ekspressionistiset taiteilijat yrittivät keinoin millä hyvänsä ilmaista tunteita fyysisen todellisuuden sijaan. Yleensä El Grecon ja Matthias Grünewaldin kaltaisia taiteilijoita kutsutaan ekspressionisteiksi, vaikka käytännössä ekspressionistinen taide viittaa lähinnä 1900-luvun taiteeseen.
Ekspressionismin painotus yksilön omaan näkökulmaan oli reaktio positiivitiselle, impressionistiselle ja naturalistiselle taiteelle. Tähän suuntaukseen kallistuivat monet sittemmin valtavasti huomiota ja arvostusta osakseen saaneet taiteilijat ja ajattelijat kuten Friedrich Nietzche, Walt Whitman, Edward Munch, Sigmund Freud sekä August Strindberg.