Jos tuntuu, ettei piirtämisestä tule mitään ja etteivät päässä pyörivät ideat välity paperille halutulla tavalla, ei pelin silti tarvitse olla täysin pelattu. Harva tajuaa, että taide on jotain sellaista, jossa voi kehittyä kuka tahansa. Taide ei välttämättä tarkoita pelkästään taidokkaasti laadittuja piirustuksia ja hengästyttävän hienoja maalauksia, vaan se voi olla oikeastaan mitä hyvänsä, kunhan sillä on jonkun mielestä jokin merkitys.

Aivan aluksi on tärkeää oivaltaa, että taide on inspiraatiota. Mikäli haaveilee taiteellisen lahjakkuutensa parantamisesta, on ensimmäinen askel hakea inspiraatiota ympäristöstään. Hyvä idea on esimerkiksi kirjoittaa ylös ympärillään havaitsemiaan asioita ja merkintöjä asioista ja ihmisistä, jotka ovat jollain tavalla inspiroineet sillä hetkellä. Näitä asioita voi käyttää taidetta luodessaan hyödykseen. Esimerkiksi luonto on toiminut monen taiteilijan tärkeimpänä inspiraationlähteenä.

Kaikki taiteilijat eivät ole taidokkaita kaikissa taidemuodoissa ja taidesuuntauksissa, vaan jokaisella on oma erityinen osaamisensa. Toki on myös paljon sellaisia ihmisiä, jotka ovat lahjakkaita useammassa eri taiteen alalajissa. Harjoittelemalla voi tulla hyväksi melkeinpä missä tahansa, mutta useimmiten ihmisille kehittyy yksi sellainen taito, jota kannattaa kehittää aina vain paremmaksi. Joillekin se on piirtäminen, toisille taas maalaaminen tai kuvanveisto. Joku saattaa olla taitava valokuvaaja ja jollekin graffiti on mieluisinta taidetta. Kokeilemalla selviää, mikä on se taide, joka itselle tuntuu kaikkein luontevimmalta.