Akryyliväreillä saa aikaan monipuolisia taideteoksia

Akryylivärit ovat varsin suosittuja harrastelijataitelijoiden keskuudessa monipuolisuutensa ansiosta. Niillä voi maalata paksuja, muhkeita kerroksia samaan tapaan kuin öljyväreillä. Akryyleja voi kuitenkin halutessaan ohentaa ja maalata niilllä vesivärien tapaan. Lisäksi akryylivärit mahdollistavat erilaisia tekniikoita, joiden toteuttaminen öljy- tai vesiväreillä ei ole Lue lisää

Ammattitaiteilijan verotus

Ammattitaiteilijaa, joka saa pääasiallisen toimeentulonsa taideteostensa myynnistä, verotetaan elinkeinolain (EVL) mukaan. Mikäli hänellä on teosmyynnin lisäksi palkallinen työ, esimerkiksi vaikkapa opetustyö, verotetaan häntä yleensä tuloverolain (TVL) mukaan. Suurin osa suomalaisista taiteilijoista saa varsinaisen toimeentulonsa palkkatyöstä, ja vain osan teosmyynnistä. Vaikka Lue lisää

Galleriakierros Helsingissä

Mielikuvat pölyisistä, menneisyyteen jämähtäneistä museoista ovat armotta vanhentuneita. Museot ovat nykypäivänä interaktiivisia, monenlaiseen toimintaan taipuvia tiloja, joissa viihtyvät kaiken ikäiset ihmiset. Suomalainen museotarjonta on huippuluokkaa: tarjolla on pieniä, nuorten taiteilijoiden töitä esitteleviä gallerioita, toiminnallisia luonnontiedekeskuksia ja maailman ykköstaiteilijoiden tuotantoa laajasti Lue lisää

Ekspressionismi on 1900-luvulla puhjennut taidesuuntaus

Ekspressionismi on vuosien 1905-1920 aikana kunnolla kukkaansa puhjennut kansainvälinen liike taiteessa, arkkitehtuurissa, näyttämötaiteessa, musiikissa ja kirjallisuudessa. Se sai alkunsa erityisen voimakkaana Saksassa ja Itävallassa, kun teollisuus alkoi kasvaa vauhdilla Euroopassa ja ennen kuin ensimmäisestä maailmansodasta oli tietoakaan. Varsinaisesti ekspressionismin taidetyylin Lue lisää